Työttömyysturva heikkenee, mutta työttömyyskassaan kuulumisen hyödyt säilyvät

15.8.2024

A-kassan uutisia 1.8.2024

Työttömyysturvaan kohdistuvat muutokset ja leikkaukset herättävät kysymyksiä siitä, onko työttömyyskassan jäsenyys jatkossa kannattavaa. Koska työttömyyden tai lomautuksen aikana maksettava ansiopäiväraha pienenee lakimuutosten myötä ja lähestyy Kelan maksamaa peruspäivärahaa, monet pohtivat, onko kassajäsenyydestä enää hyötyä.

 

Parempi taloudellinen turva

Kuulumalla työttömyyskassaan saa paremman taloudellisen turvan työttömyyden tai lomautuksen varalle, kuin kassaan kuulumattomana saa Kelasta. Vain työttömyyskassan jäsenellä on oikeus ansiopäivärahaan, joka on lähes poikkeuksetta peruspäivärahaa suurempi.

 

Ansiopäiväraha ei ole tarveharkintainen, mikä tarkoittaa, että se perustuu yksinomaan hakijan aiempiin tuloihin ja työssäoloaikaan, eikä sitä vähennetä muiden perheenjäsenten tulojen tai varallisuuden perusteella. Kun tarveharkintaa ei ole, kaikki työssäoloehdon ja muut ansiopäivärahan saamisen ehdot täyttävät ovat oikeutettuja saamaan ansiopäivärahaa ilman, että heidän taloudellista tilannettaan arvioidaan. Toisin kuin ansiopäiväraha, Kelan maksama työmarkkinatuki on kuitenkin tarveharkintainen.

 

Ansiosidonnaisen päivärahan saaminen edellyttää työssäoloehdon täyttymistä, jonka voi saavuttaa vain olemalla työttömyyskassan jäsen. 2.9.2024 eteenpäin työssäoloehto täyttyy, kun jäsenelle on vähintään 12 kuukautena maksettu työssäoloehtoon luettavaa palkkatuloa 930 euroa/kk edeltäneen 28 kuukauden aikana.

 

Ansiopäiväraha myös kerryttää eläkettä, toisin kuin peruspäiväraha tai työmarkkinatuki. Lisäksi kassamaksu on verovähennyskelpoinen, mikä tuo lisähyötyä jäsenyydestä.

 

Huolimatta osa-aikatyötä tekevien suojaosan poistosta huhtikuun alussa, työttömyysturvajärjestelmä kannustaa edelleen keikka- ja osa-aikatyön tekemiseen. Osittainen työskentely lisää tuloja myös suojaosan poiston jälkeen. Lisäksi työskentelemällä päivärahakausi kuluu hitaammin ja henkilö voi kerryttää oikeutta uuteen päivärahakauteen.

 

Monipuoliset palvelut ja tuki

Työttömyyskassojen jäsenet arvostavat korkealaatuista palvelua, jota he saavat jäsenyytensä kautta. Suuri osa jäsenistä käyttää säännöllisesti kassan sähköisiä palveluja ja hyödyntää myös puhelin- ja chat-palveluja.

 

Eduskunta hyväksyi kesäkuussa lakimuutoksen, joka antaa työttömyyskassoille mahdollisuuden tarjota jäsenilleen myös työllisyyttä tukevia palveluja vuoden 2025 alusta lähtien. Näihin palveluihin voivat kuulua esimerkiksi neuvonta ja ohjaus, koulutukset, apu työnhaussa, CV:n laatimisessa ja urasuunnittelussa, sekä tiedotus avoimista työpaikoista. Näiden uusien palveluiden tavoitteena on tukea jäseniä entistä kattavammin ja oikea-aikaisemmin työllistymisessä. Kassojen tarjoamiin palveluihin osallistuminen on jäsenille vapaaehtoista, eikä niihin osallistumisella ole mitään vaikutusta työttömyysetuusoikeuteen.

 

Kassojen perustehtävä eli etuuksien maksaminen ja neuvonta säilyvät keskiössä, mutta laajentuneet palvelut tarjoavat jäsenille lisäarvoa ja tukea muuttuvassa työmarkkinatilanteessa. Näistä syistä työttömyyskassaan kuuluminen on edelleen suositeltavaa, sillä se tarjoaa paremman taloudellisen turvan ja kattavammat palvelut kuin mitä kassaan kuulumattomilla on saatavilla.

 

Hallituksen muutokset työttömyysturvaan